- 2. helmikuuta – Dir en grey perustettiin.
- 3. helmikuuta – Helsingin Senaatintorilla vihittiin käyttöön pieni lumikirkko, joka pysyi pystyssä kolme viikkoa. Kirkossa vieraili noin 60 000 ihmistä ja siellä pidettiin useat häät.
- 4. helmikuuta – O. J. Simpson tuomittiin syylliseksi Nicole Brown Simpsonin ja Ron Goldmanin kuolemiin murhasyytteen jo rauettua. Hänet määrättiin 35 000 000 dollarin vahingonkorvauksiin.
- 4. helmikuuta – Serbian presidentti Slobodan Milošević hyväksyi opposition voiton marraskuun 1996 vaaleissa kiistettyään sen ensin.
- 5. helmikuuta – Sveitsissä kolme suurta pankkia julkisti 71 miljoonan dollarin rahaston muodostamisen holokaustin uhreille ja heidän perheilleen.
- 7. helmikuuta – Ecuadorin parlamentti erotti presidentti Abdala Bucaramin, jonka katsottiin useaan otteeseen esiintyneen julkisuudessa presidentin arvolle sopimattomalla tavalla. Maahan julistettiin poikkeustila, kun kolme eri henkilöä oli julistautunut uudeksi presidentiksi.
- 9. helmikuuta – The Simpsons (Simpsonit) ylitti sarjan The Flintstones (Kiviset ja Soraset) ennätyksen pisimpään pyörineenä animaatiosarjana.
- 13. helmikuuta – Hubble-avaruusteleskoopin korjaustyöt aloitettiin avaruuskävelyllä avaruussukkula Discoverystä.
- 19. helmikuuta – Deng Xiaoping, Kiinan viimeinen merkittävä vallankumouksellinen, kuoli 92 vuoden ikäisenä.
- 22. helmikuuta – Dollyn, ensimmäisen kloonatun lampaan, syntymä heinäkuussa 1996 julkistettiin Roslinissa, Skotlannissa.
- 24. helmikuuta – 6,5:n richterin maanjäristys Turkmenistanissa ja Iranissa vaati 100 kuolonuhria.
- 27. helmikuuta – 7,1:n richterin maanjäristys Pakistanissa: 60 kuollutta.
- 28. helmikuuta – 6,1:n richterin maanjäristys Armeniassa ja Azerbaidžanissa: 1 100 kuollutta.
13 joulukuuta Jan-Henrik Tuomi joutui sairaalahoitoon.
- 16. joulukuuta – Ulkoministeriön asettama työryhmä esitti, että Suomi aloittaisi jalkaväkimiinoista luopumisen vuonna 2001 ja liittyisi Ottawan sopimukseen vuonna 2006 sekä tuhoaisi miinansa vuoteen 2010 mennessä. Suomen jättäytyminen Ottawan sopimuksen ulkopuolelle oli herättänyt maailmalla laajaa ihmetystä.
- 29. joulukuuta – Hongkongissa alettiin tappaa kanoja yritettäessä estää tappavan influenssan leviäminen.
- 30. joulukuuta – Militantit tappoivat 400 ihmistä neljässä kylässä Algeriassa.
muokkaa Tuntematon päivämäärä
- 1. tammikuuta – Townes van Zandt, yhdysvaltalainen muusikko
- 5. tammikuuta – Bertil, Ruotsin prinssi
- 10. tammikuuta – Sir Alexander Todd, brittiläinen Nobel-biokemisti
- 12. tammikuuta – Charles Huggins, yhdysvaltalainen Nobel-syöpätutkija
- 17. tammikuuta – Clyde Tombaugh, yhdysvaltalainen astronomi ja Pluton löytäjä
- 19. helmikuuta – Deng Xiaoping, Kiinan johtaja
- 27. helmikuuta – Alpo Jaakola, suomalainen taidemaalari ja kuvanveistäjä, professori
- 1. maaliskuuta – Inkeri Lehtinen, suomalainen kommunistipoliitikko, Terijoen hallituksen valistusministeri ja viimeinen elossa ollut jäsen
- 7. maaliskuuta – Edward Purcell, yhdysvaltalainen Nobel-fyysikko
- 9. maaliskuuta – The Notorious B.I.G., yhdysvaltalainen rap-muusikko
- 15. maaliskuuta – Victor Vasarély, unkarilais-ranskalainen taidemaalari
- 15. maaliskuuta – Fred Zinnemann, yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja
- 21. maaliskuuta – Pekka Parikka, suomalainen elokuvaohjaaja
- 23. maaliskuuta – Heikki Hosia, suomalainen kansanedustaja ja ministeri
- 28. maaliskuuta – Tor Högnäs, suomalaínen toimittaja, ns. Zavidovo-jutun (1972) alkuunpanija
- 30. maaliskuuta – Kalervo Nissilä, suomalainen näyttelijä ja teatterijohtaja
- 2. toukokuuta – John Eccles, australialainen Nobel-lääketieteilijä
- 5. huhtikuuta – Allen Ginsberg, yhdysvaltalainen beat-runoilija
- 6. huhtikuuta – Erkki Melakoski, suomalainen säveltäjä
- 17. huhtikuuta – Chaim Herzog, Israelin presidentti
- 21. huhtikuuta – Hellin Auvinen-Salmi, suomalainen näyttelijä ja ohjaaja
- 22. toukokuuta – Alfred Hershey, yhdysvaltalainen Nobel-biokemisti
- 26. toukokuuta – Seppo Heikinheimo, suomalainen kirjailija ja musiikkikriitikko
- 29. toukokuuta – Jeff Buckley, yhdysvaltalainen laulaja-lauluntekijä ja kitaristi
- 6. kesäkuuta – Hannu Leminen, suomalainen elokuvaohjaaja
- 12. kesäkuuta – Veikko Vennamo, suomalainen tullineuvos, poliitikko ja ministeri
- 22. kesäkuuta – Gérard Pelletier, journalisti, poliitikko ja diplomaatti
- 25. kesäkuuta – Jacques-Yves Cousteau, ranskalainen meritutkija ja nykyaikaisen sukelluspuvun kehittäjä
- 28. kesäkuuta – Teuvo Suojärvi, suomalainen jazzpianisti
- 30. kesäkuuta – Gusse Rössi, suomalainen jazzmuusikko
- 1. heinäkuuta – Robert Mitchum, yhdysvaltalainen näyttelijä
- 2. heinäkuuta – James Stewart, yhdysvaltalainen näyttelijä
- 9. heinäkuuta – Pertti Virtaranta, suomalainen kielentutkija, akateemikko
- 15. heinäkuuta – Gianni Versace, italialainen muotisuunnittelija
- 28. heinäkuuta – Rauni Ikäheimo, suomalainen näyttelijä
- 31. heinäkuuta – Bảo Đại, Vietnamin viimeinen keisari
- 1. elokuuta – Svjatoslav Richter, ukrainalaissyntyinen pianisti
- 2. elokuuta – William S. Burroughs, yhdysvaltalainen kirjailija
- 2. elokuuta – Fela Kuti, nigerialainen muusikko ja aktivisti
- 4. elokuuta – Jeanne Calment, maailman vanhin ihminen (eli 122-vuotiaaksi)
- 23. elokuuta – Sir John Kendrew, brittiläinen Nobel-biokemisti
- 31. elokuuta – Dodi Al-Fayed, egyptiläinen elokuvaohjaaja
- 31. elokuuta – Walesin prinsessa Diana (Diana Spencer)
- 5. syyskuuta – Agnes Gonxha Bojaxhiu (Äiti Teresa), Nobel-palkittu albanialaissyntyinen nunna
- 5. syyskuuta – Sir Georg Solti, unkarilais-brittiläinen kapellimestari
- 7. syyskuuta – Mobutu Sese Seko, Zairen/Kongon presidentti
- 9. syyskuuta – Burgess Meredith, yhdysvaltalainen näyttelijä
- 9. syyskuuta – Eila Torvela, suomalainen iskelmälaulaja
- 13. syyskuuta – Kauko Helovirta, suomalainen näyttelijä
- 14. syyskuuta – Stig Hästö, suomalainen teollisuusjohtaja, vuorineuvos
- 15. syyskuuta – Aleksanteri Ahola-Valo, suomalainen taidemaalari
- 19. syyskuuta – Kylli Koski, suomalainen taidemaalari
- 27. syyskuuta – Oscar Parland, suomalainen kirjailija, psykiatri
- 29. syyskuuta – Roy Lichtenstein, yhdysvaltalainen taidemaalari
- 10. lokakuuta – Ragnar Granvik, suomalainen poliitikko, kunnallisneuvos
- 12. lokakuuta – John Denver, yhdysvaltalainen muusikko
- 17. lokakuuta – Tuuli Reijonen, suomalainen kirjailija
- 21. lokakuuta – Aale Tynni, suomalainen runoilija
- 24. lokakuuta – Terho Sakki, suomalainen kuvanveistäjä
- 29. lokakuuta – Anton Szandor LaVey, yhdysvaltalainen Saatanan kirkon perustaja
- 30. lokakuuta – Samuel Fuller, yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja
- 31. lokakuuta – Taisto Kangasniemi, suomalainen painija
- 6. marraskuuta – Isaiah Berlin, latvialais-brittiläinen filosofi ja historioitsija
- 12. marraskuuta – Carola (Liemola), suomalainen iskelmälaulaja
- 22. marraskuuta – Michael Hutchence, laulaja ("INXS")
- 26. marraskuuta – Reino Markkula, suomalainen lauluntekijä ja muusikko (liikenneonnettomuus Vantaalla)
- 27. marraskuuta – Heikki Savolainen, suomalainen olympiavoimistelija, lääkäri, lääkintöneuvos
- 7. joulukuuta – Eila Peitsalo, suomalainen näyttelijä
muokkaa Nobelin palkinnot
|